maanantai 8. heinäkuuta 2013

Salmiakkipöksyt

Taimi tallukka otti 3kk rokotukset vastaan suhteellisen pienellä itkulla. Nopeasti piikkejen jälkeen alkoi jo hymyilyttää. Taimi osasi kaiken tarvittavan ja enemmänkin. Liikkuminen sai taas kiitosta, menevä tyttö.  Jännityksellä odotetaan mahdollista kuumeilua rokotteesta, nyt illan aikanahan se nousee jos nousee. Toistaiseksi kaikki hyvin, suppoja on varattu kaappiin.
Taimi oli hienot 62,5cm ja 6,2kg, katsoin huvikseni omaa neuvolakorttiani ja olen ollut 3,5 kuisena  62cm ja painanut 6,8kg. Taimi on sutjakka, mutta oman käyränsä tasainen kulkija. Neuvolatäti sanoi että kiinteitä voi muutaman viikon kuluttua vaikka jo alkaa lusikasta pikkuhiljaa maistella. Niiden määräthän ovat alkuun niin minimaalisia, ja välttämättä mitään ei juuri päädy mahaan asti. Mutta kuulema jo 3kk maha kasviksia kestää. Ennen annettiin aina ekana muistaakseni vellejä, mutta ne taitaa olla aika turhiksi todettuja nykyään? Täytyykin hieman tutkia asiaa ennen kuin antaa mitään maitoa kiinteämpää.
Aamulla oli isi pärjännyt loistavasti tytön kanssa, olivat yhä nukkumassa kun tulin kampaamosta vaille 11! Heh.
Tukastakin tuli mielestäni hyvä, hieman tasoitettiin leikkaamalla latvoja takaisin malliin ja liukuvaalennettiin, kasvatusprojekti jatkuu.
Isi on tänään illalla taas kalastamassa, joko nyt saadaan lohta? Tai tonnikalaa?

Taimin päivän asu:




ja äidin uusi tukka
 

1 kommentti: