maanantai 16. syyskuuta 2013

Taimi on istutettu

 Kokeiltiin tänään ekaa kertaa kotona miten istuminen tuettuna sujuu sohvalla tyynyjen keskellä.
Sylissä ainakin tuntuu selkä olevan tukevasti suorassa, mutta ei tämä istuminen taida olla vielä ihan ajankohtainen juttu Taimille. Kovasti kuitenkin odotellaan että saadaan syöttötuoli kasattua vaatehuoneesta käyttöön! Se helpottaisi ruokahetkiä kovasti.









Pois sohvalta ja takaisin tutkimusmatkoille!

Isin hienossa pinkissä tietokoneessa on kiinnostava valo

Tylsä harmaa ilma ulkona, ja päivät tuntuvat niin pitkiltä toistaen samoja kaavojaan. Hyvinhän kaikki on, mutta joskus voisi tapahtua jotain jännittävää!

Ainiin, Aloitin suunnitteluprojektin sepän kanssa tulevasta vihkisormuksesta. Siihen tulevia kiviä täytyy alkaa timantin toimittajilta metsästämään. Onneksi seppä hoitaa tämän, etsimällä oikean värisiä, kokoisia ja hintaisia kiviä sopivan määrän. Suunnitelmat rusettisormuksesta ovat aika pitkälti unohtuneet ja tilalle on tulossa näillä näkyminen klassisen tyylikästä, pienellä twistillä. Tarkemmat tiedot jääköön salaisuudeksi. Mutta pitkä projekti on jokatapauksessa käynnistetty.
Se on toki jännittävää.
Olisi hauskaa jos Ville olisi yhtä kiinnostunut kivistä ja väreistä, tai hinnoista. Mutta tässäkin asiassa sain vapaat kädet. Taisi se sanoa/ajatella ääneen että blingiä sormuksessa saa olla ja hinnalla ei ole merkitystä, kunhan mahtuu jonkunlaiseen budjettiin. (no kaikesta muusta sitten karsitaan tietysti, ripsipidennykset, uudet meikit, kampaajalla käynti ja hieno pöytäliina saa siirtyä haavelistalle, ja "jos rahaa jää yli"-listalle...) Valmistelut alkaa olla hyvällä mallilla ja pääkohdat selvillä. Suurempia hankintoja tehdään sitten kevätpuolella, kuten sulhon puku, lasten puvut/mekko...
Syksy on hyvää aikaa hoitaa kaikki askartelutyöt alta pois, kaikista tehtävästä on prototyypit valmiina. Kaason kanssa vain kun pistetään askarteluilta pystyyn niin kaikki hurahtaa hetkessä, illassa parissa..kolmessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti