lauantai 5. lokakuuta 2013

Puolivuotias !

Tässä tulee liuta ½vuotis kuvia joita napsimme keittiön lattialla Taimin kansa tänä aamuna.
Kommentoin kuitenkin vielä ennen kuvia, että me lykätään sitä sormiruokailua kyllä vielä. Taimi yökkäilee heti kun suuhun menee hitunenkaan jotain karkeampaa kuin sosetta. Esimerkiksi pikku palanen banaania, päärynää tai bataattia kielenpäällä tekee vaan loputonta yökkäilyä niin kauan kuin sitä suussa on. Ei puhettakaan nielemisestä. Olen joutunut kaivamaan muruset pois kieleltä että edes se soseen syöminen onnistuisi.
Nyt on kuitenkin onneksi löytynyt Taimillekin kelpaavat lihasoseet, ne on kalkkuna ja broileri soseita. Eilen meni kalkkunaa ja kasviksia koko purkki. Ilmeisesti siipikarja on possua ja nautaa miedomman makuista.
Osa kuvista on heikon valaistuksen vuoksi suttuisia, mutta söpöjä kuitenkin.
Värit on vähän mitä on, jostain syystä ne eivät taas latautuneet oikean värisinä tänne blogiin, ne näyttävät erilaiselta tietokoneen omalla kuvankäsittely ja esikatselu ohjelmassa.
Jos joku mummoista haluaa jonkun värikuvista mustavalkoisena, tai toisinpäin, niin värien muuttaminen kyllä onnistuu.



Tässä vielä Taimin mielipide poseeraamiseen täna aamuna:

Minä en ole oikein tyytyväinen näihin kuviin. Niissä on joko Taimilla ihan oma meno päällään, tai sitten muuten hyvä kuva on tärähtänyt. Tämä aina niin hämärä kämppä alkaa käydä hermoon. Kuvat ei onnistu niin kuin tahdon.

















3 kommenttia:

  1. Oiii miten ihania kuvia, ja noi silmät <3

    http://themomentofourlove.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ekdyin blogiisi ihan vahingossa! Itsellä on neljänkuukauden ikäinen tyttö niin mukava lukea vain vähän vanhemmasta. Ihania kuvia!

    raskauteni.blogspot.fi

    VastaaPoista